Iris istui sängyllänsä ja huokaili kärsimättömänä. Hänen huonetoverinsa Dawn ja Shana alkavat huolestua ja kysyvät:
- Mikä hätänä Iris? Mitä mietit?
- Mietin vain tätä koulua, kaikkia oppiaineita ja… kaikkea. Tämä on liian helppoa meidän kaltaisillemme kymppioppilaille, noidille, jotka voisivat juuri tällä hetkellä olla koko Magixin johtajia, jos meillä vain olisi aikaa, mutta ei. Koulu vie liikaa aikaa. Joten…
- Mitä?
- Joten miksei me vain näytettäisi heille, oppilaille, opettajille ja kaikille, kuinka hyviä noitia olemme jo nyt. Ehkä silloin pääsisimme koulustakin aikaisemmin.
- Hmm, ei mikään huono idea, totesi Dawn.
- Juuri niin, mutta miten me näytettäisiin se heille? kysyi Shana.
- Neidit, minulla taitaa olla suunnitelma…
- …ja nyt kun tiedätte, mitä pitää tehdä, niin jokainen voisi tulla kerrallaan tänne eteen kokeilemaan muuntautumista, puhui professori Winston muodonmuutosten tunnilla Alfean pihalla. Jokainen vähän epäröi eteen tulemista, sillä jos ei onnistuisi siinä, niin se olisi aika noloa. Kuitenkin yksi luokkalaisista rohkeana päätti olla ensimmäinen ja astui eteen. Hän otti tukevan asennon, laittoi kädet nyrkkiin eteensä, silmänsä kiinni ja teki, niin kuin opettaja sanoi. Pian hänen ympärillään alkoi hohtaa vaaleanpunaista valoa ja pian hän transformoitui rakkaudenkeijun keijuasuun. Kaikki vain ihastelivat hänen upeaa asuunsa ja sitä, kuinka hän oli onnistunut transformoitumaan. Amber innostui tästä kaikkein eniten ja halusi myös kokeilla tätä. Hän päättäväisesti astui eteen seuraavana. Hänkin otti tukevan asennon ja laittoi kätensä nyrkkiin, muttei laittanut silmiään kiinni. Hetken päästä hänenkin ympärillä alkoi hohtaa valoa, mutta tällä kertaa se oli oranssin punaista, aivan kun tuli. Sen jälkeen Amberin suusta vain tuli sanat ”Minx-taikaa Charmix” ja hän muuntautui, mutta vähän erilaisemmaksi keijuksi. Hänen transformaationsa oli vähän värikkäämpi ja hohdokkaampi ja siinä taustalla soi eri musiikki, mutta Amberin asu oli silti yhtä yksinkertainen kuin ensimmäisessä keijutasossa kuuluukin olla.
- Vau! Miten sinä osasit muuttua Charmix-keijutasoon? kysyi opettaja ylpeänä itsestään.
- En minä vain tiedä! Ehkä se johtui niistä sanomistani sanoista tai jotain. Kuinka niin? ihmetteli Amber opettajan kysymystä.
- No sitä vain, että Charmix olisi vasta ensi vuoden keijutaso ja sinulta puuttuu siihen kuuluvat laukku ja rintakoriste, mutta muuten olet aivan samanlainen, kuin Charmix-keijun kuuluukin olla, kertoi opettaja. Kaikki oppilaat olivat aivan ihmeissään, mutta silti onnessaan Amberin puolesta, kun hän oli saanut ensimmäisenä vuotena toisen vuoden transformaation.
- Vielä on vähän tuntia jäljellä, joten haluaako vielä joku muu kokeilla muuntautumista? kysyi opettaja muilta oppilailta.
- Me! huudahti Kelly muiden oppilaiden takaa ja veti muut Minx-tytöt eteen.
- Hei, mitä sinä nyt teet? Päästä irti! sanoivat muut, mutta Kelly ei päästänyt irti heistä, joten heidän kaikkien täytyi sitten yhdessä kokeilla muuntautumista. Kelly aloitti sanomalla:
- Minx-taikaa Charmix! ja kaikki muuntautuivat Charmix-keijuasuun.
- Vau, hyvältä näyttää! kehui Amber edestä katsoen ystäviään.
- Kiitti! vastasi Kelly ja ihasteli omaa asuaan ja siipiään.
- Nyt tunti on loppunut, joten kaikki seuraavaksi kohti ruokalaa syömään lounasta, sanoi opettaja taputtaen käsiään saadakseen oppilaiden huomion ja lähti etukenossa kohti ruokalaa.
- Mutta miten me muututaan takaisin? kysyi Amber opettajalta.
- Jos vain ajattelet mielessäsi, että haluat takaisin ihmiseksi, niin silloin myös muututkin takaisin ihmiseksi, vastasi opettaja ja jatkoi matkaa. Amber ja muut tytöt tekivät, niin kuin opettaja neuvoi ja he muuttuivat takaisin normaaliin asuunsa ja keijun siivet hävisivät selästä.
- Ajatella, että olemme Charmix-keijuja, eli muita luokkalaisiamme vähän edellä ja kehittyneempiä, intoili Kelly ruokapöydässä.
- No joo, onhan se ihan kivaa, mutta kunhan ei mahtailla siitä liikaa, tai saamme vihat niskaamme, neuvoi Emma ja jatkoi syömistä.
- En minä mahtaillut, tivasi Kelly takaisin. Kaikki alkoivat nauraa.
- Mitä? Mitä minä muka sanoin? ihmetteli Kelly, kunnes tajusi ja alkoi itsekin nauraa. Sitten alkoi ulkoa kuulua omituisia paukahduksien ääniä ja valon välähdyksiä. Tytöt katsoivat ikkunasta ulos ja huomasivat ulkona vain räjähdyksiä ja savua. Tytöt ja kaikki muut ruokalassa olevat juoksivat ulos katsomaan, kunnes yksi räjähdys osui juuri heidän kohdalleen.
- Apua! kuului vaan, kun tytöt huusivat, kiljuivat ja juoksivat karkuun.
- Meidän täytyy tehdä jotain tai muuten koko koulu räjähtää ja oppilaat sen mukana! huusi Amber kovien äänien keskeltä.
- Mutta miten? kysyi Kelly.
- No muuntautumalla tietenkin.
- Ai niin!
Tytöt menivät yhteen renkiin, huusivat ”Minx-taikaa Charmix” ja transformoituivat. Amber lohikäärmeen liekin keijuna esti yhden tulevista räjähdyksistä ja näki viimeinkin muiden kanssa räjähdysten aiheuttajat. Keskellä ilmaa leijui kolme henkilöä. Yhdellä heistä oli aivan pikimustat, aika lyhyet hiukset ja hyvin tummansiniset vaatteet, että ne melkein näyttivät mustilta. Toisella taas vaaleat pitkät hiukset, joissa on tummanliiloja raitoja. Hänen asunsa oli tummanliilan värinen. Viimeisellä taas oli vihreät, vähän räjähtäneen näköiset hiukset ja tummanvihreä asu.
- Keitä ikinä olettekaan, niin tulimme pilaamaan teidän Alfean tuhoamissuunnitelmanne, huusi Kelly joka lensi aivan henkilöiden eteen.
- Aijaa. No kuule, niin varmaan luulet, sanoi vihreähiuksinen henkilö ja loi kuristuskäärmeen Kellyn syliin.
- Aah, Kelly huusi kauhuissaan ja pudotti käärmeen maahan.
- Varokaa, kuristajakäärme liikkeellä! huusi Kelly varoittaen muita.
- Mikset heti sanonut?! huusi Amber ja lähti käärmeen perään. Kun hän saapui aivan käärmeen luokse ja oli juuri tuhoamassa sen, Catherine tuli paikalle.
- Ei! Ei tarvitse. Minä voin hoitaa tämän, sanoi Catherine ja loi käsistään näkyvää, mutta niin matalaa, ihmisistä äänetöntä taikaa, joka tuhosi käärmeilluusion. Hän katsoi vihaisesti henkilöitä kohti, lensi heidän luokseen ja alkoi luoda hyvin korkeaa ääntä, joka voisi tehdä henkilöt aivan hulluiksi. Henkilöt pitelivät vain korviaan, kunnes mustahiuksinen tyttö loi hyvin mustan taian Catherinea kohti ja sai tämän kaadettua maahan yhdellä iskulla. Amber ei pitänyt tästä ollenkaan, suuttui ja alkoi liekehtiä ympäriltään. Hän lensi henkilöiden luokse, ojensi kätensä henkilöitä kohti ja sai kaadettua nämä henkilöt maahan. Huudon säestyksellä he putosivat maahan ja Amber seurasi heitä perästä.
- Keitä te oikein olette ja mitä te oikein haluatte? kysyi Amber ja katsoi henkilöitä vihaisesti. Henkilöt nousivat ylös maasta, puhdistivat maan tomuja vaatteistaan ja katsoivat Amberia takaisin yhtä vihaisella ilmeellä, mutta vähän erilaisella, kuin vahingon iloisella ilmeellä.
- Me olemme Witchiet ja tulemme Pilvitornin koulusta. Erikseen jos haluat vielä tietää etunimemme, niin minä olen Iris, aloitti mustahiuksinen tyttö, joka tuntui olevan ryhmän ikään kuin johtaja.
- Minä olen Dawn, jatkoi vaaleahiuksinen noita, joka näytti ulkoa päin hyvin viattomalta, mutta sisältä päin hyvin pahalta.
- Ja minä olen Shana, sanoi vihreähiuksinen noita vielä loppuun.
- Ja me aiomme nyt vallata tämän koulun, joten voisitko astua sivummalle? jatkoi Shanaksi esitellyt noita, mutta muut potkaisivat häntä polveen vihaisesti, kuin yrittäen estää tätä puhumasta enempää.
- Aijaa. No sitä en kyllä salli teiltä, sanoi Amber, lensi vähän korkeammalle, loi käsiinsä ison tulipallon ja lähetti sen kohti noitia. Noidat kuitenkin ehtivät väistää sen ja lensivät Amberin ympärille.
- Vai luule keiju itseään hyvin voimakkaaksi. No, katsotaanpa kestätkö tämän, sanoi Dawn, loi käsiinsä mustanliilan taikapallon ja lähetti sen Amberia kohti. Se osui Amberiin ja pian Amber lensi maahan. Mutta kaikki ei ollut vielä tässä. Tämä taikapallo kietoutui Amberin ympärille ja lähetti tälle pahoja illuusioita, kuin pahoja unia, mutta Amber oli hereillä. Ensimmäisessä illuusiossa Amber näki itsensä pimeässä, mustassa paikassa, jossa hänen vanhempansa ja siskonsa katsoi häntä paheksuvasti ja pettyneillä ilmeillä ja kävelivät Amberin ohitse.
- Mitä? Miksi te katsotte minua noin? kysyi Amber ihmeissään.
- Siksi, koska sinä epäonnistuit tehtävässä, sanoi Amberin isä.
- Niin, epäonnistuit, säesti Amberin sisko.
- Sinusta piti tulla kunnon keiju ja sinun piti vartioida ja hoivata lohikäärmeen liekkiä sisälläsi, mutta sinä sitten reputit koulun ja siinä samalla lohikäärmeen liekki itse jätti sinut oman onnesi nojaan, sillä se ajatteli, että et ole tarpeeksi hyvä liekin vartijaksi, kertoi Amberin äiti.
- Ei, ei, ei! En minä reputtanut koulua! Ja kyllä minä olen hyvä keiju ja hyvä lohikäärmeen liekin kantaja! huusi Amber vastaan ja hänen silmiinsä alkoi tulla kyyneleitä.
- Ei, olet väärässä! Sinä epäonnistuit ja saat nyt pärjätä yksin! sanoi Amberin äiti ja lähti miehensä ja vanhimman tyttärensä kanssa pois paikalta.
- Ei, eii! huusi Amber ja kaatui maahan surusta ja epäonnistumisen tunteesta.
- Amber… Amber…, kuului kaukaa.
- Amber… Amber…! kuului kaukainen ääni taas. Amber avasi silmänsä ja huomasi Kelly ystävänsä vieressään katsoen tätä huolestunut ilme kasvoillaan.
- Mitä… mitä tapahtui? kysyi Amber hämillään.
- Yksi noidista lähetti sinua kohti mustan illuusiotaian ympärillesi ja vaivuit transsiin. Nyt kaikki on taas hyvin! vastasi Kelly ja jatkoi taistelemista noitia vastaan. Amber katsoi hänen peräänsä ja huomasi kuinka Iris kaatoi tämän yhdellä mustalla taialla. Amber nousi ylös ja jatkoi taistelemista noitia vastaan. Hän juoksi noitia kohti nyrkki sojossa ja lähetti jonkinlaisen vahvan ns. tuliaallon nyrkistään, joka osui kaikkiin noitiin ja nämä kaatuivat maahan. Iris suuttui tästä ja lähetti mustaa köynnöstä kietoutumaan Amberin ympärille. Tämä köynnös muistutti vähän käärmettä, joka kietoutui juuri Amberin ympärille tiukasti. Niin tiukasti, ettei Amber meinannut saada enää henkeä, kunnes hän keräsi kaiken voimansa ja tuhosi tämän köynnöksen. Amber leijui ylemmäs ja ylemmäs korkealle ilmaan hohtaen hyvin kirkasta oranssinkeltaista valoa. Sen jälkeen hänen taakseen ilmestyi suuri oranssin hohtava lohikäärme ja lähetti sen kohti noitia. Noidat yrittivät, mutta eivät voineet estää sitä ja nämä lensivät monta metriä taaksepäin. Amber palasi takaisin maankamaralle ja huomasi, kuinka noidat olivat aivan poikki ja väsyneitä yrittäessään estää lohikäärmettä tulemasta heitä päin. Tästä voimakkaasta lohikäärmetaiasta noidat olivat saaneet vähän nokea naamaansa ja vaatteisiinsa ja nyt he yskivät maassa aivan voimattomina.
- Me palaamme vielä, sanoi Iris hyvin pahanmielinen katse kasvoillaan ja taikoi itsensä ja noitaystävänsä pois paikalta.
- Wuhuu, sinä teit sen Amber! huusi Kelly ja halasi ystäväänsä. Amber hymyili takaisin vähän ylpeänä itsestään. Muutkin oppilaat tulivat paikalle onnellisina siitä, että Amber oli saanut noidat pois paikalta.
Iltamyöhään Amber makasi sängyllään ja katsoi verhojen läpi himmeästi paistavaa täydenkuun valoa. Hän mietti, että ehkä hän sittenkin pystyy tähän: pystyy olemaan hyvä keiju ja hyvä lohikäärmeen liekin vartija. Vaikka se oli vain noitien illuusio, niin silti se jäi vähän Amberia mietityttämään.
Samaan aikaan Pilvitornilla Iris pesi juuri itseään viimeisenä pesulle päässeenä ja pesi juuri kasvoistaan noen jälkiä. Hän oli hyvin vihainen siitä, miten joku pieni ensimmäisen luokan keiju pystyi voittamaan hänet, kaikista mahtavimman pimeyden voiman hallitsijan. Pesun jälkeen Iris käveli muiden noitien luokse ja sanoi näille:
- Ehkä tällä kertaa nuo onnekkaat keijut ja se hyvin onnekas pikkukeiju Amber voitti meidät, mutta ensi kerralla olemme varautuneita tähän…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti